Henkiparannus

Henkiparannus on parannusmuoto, jossa parantaja tuo sinulle henkimaailmasta rakastavaa ja eheyttävää energiaa. Kanavoidun energian takia koet olosi voimaantuneeksi auttajien tuoman tuen siivittämänä. Henkiparannus rauhoittaa ja tasapainottaa mieltä, mikä taas osaltaan tasapainottaa kehoa. Tapahtumasta voit saada myös voimaa ja helpotusta henkisiin ja fyysisiin vaivoihin.


Alkuun kartoitetaan hoidettavan tarpeita, sitten parantaja valmistautuu istuntoon hiljentymällä ja virittäytymällä. Henkiparantajan yhteys parannettavaan tulee olla hiljainen ja rauhallinen, mikä saa aikaan luottamuksen ja hyvän olon tunteen sekä luo puhtaan kanavan hoidettavaan. 

Henkiparantaja välittää parantavaa voimaa koskematta ja tarpeen mukaan pysähtyen jonnekin pidemmäksi aikaa. Energia kohdistuu siihen, missä tarve ja vaje on suurin. Tarvittaessa virittäytymistä varten hoidettavaa kosketaan kevyesti olkapäältä tai kädestä. Henkiparantaminen ei edellytä uskoa, sitä voidaan antaa myös vauvoille ja eläimille.

Voit heittäytyä rohkeasti mukaan samanhenkisten ihmisten joukossa tai olla enemmän kuuntelevana osapuolena - juuri niin kuin itsestä tuntuu juuri sillä hetkellä.

Etänä tapahtuva hoito

Joskus saattaa tulla vastaan tilanteita, jolloin ei ole voimavaroja lähteä hoidattamaan itseään kodin ulkopuolelle, vaikka tällöin tarve olisi sitä suurempi. Tällöin etänä tapahtuva kaukohoito on oiva ratkaisu. Hoitomuoto on yhtä tehokas kuin paikan päälläkin ja auttaa voimaannuttamaan kehoa. Voit olla kotonasi turvallisesti juuri siinä paikassa ja siten kuin itse haluat.